Asko Vuorinen
Yrittämällä asiat järjestyy
Tervetuloa WelcomeTekemäni kirjat , My BooksDelawaren suomalaiset, The Delaware FinnsSukututkimus, Genealogical researchDNA tutkimus, DNA StudiesTarinoita EspoostaVoimainsinöörin muistelmiaHenkilötiedot, Curriculum VitaeLinkit Links
Tervetuloa Welcome

Tervetuloa kotisivuilleni, joissa yritän kertoa tietoja tutkimistani suvuista, tekemistäni kirjoista sekä energia- ja ympäristöasioista. Voit tutustua kirjoihini kohdassa Tekemäni kirjat tai kirjojen kustantajan sivuilla www.ekoenergo.fi . Uusin kirjani  "Imatran Voimasta Fortumiksi 1932-2013" ilmestyi maaliskuussa 2015.

Kuulun isän puolelta laajoihin Kolunsaran, Keisarin ja Strang/Spangarin sukuihin, joista kustakin on julkaistu viisi paksua sukukirjaa. Kaikissa suvuissa on noin 100.000 jäsentä. Suvut ovat lähtöisin entisen Ruoveden ja Pedersören pitäjistä Etelä-Pohjanmaalta.

Sen lisäksi olen tehnyt isäni puolen lähisuvusta sukukirjan "Sotamies Tuomas Tjederin suku" vuonna 2009. Olen tutkinut hänen isänsä Heikki Matinpoika Stensiön jälkeläisiä. Näistä tiedoista olen tehnyt kirjan "Sotamies Heikki Matinpoika Stensiön suku"., joka ilmestyi kesäkuussa 2015 e-kirjana. Voit ladata sen kohdasta Sukututkimuksia. Kirjaan voi tehdä vielä lisäyksiä ja korjauksia.

Uusin sukukirjani kertoo Jacob Suomalaisen (pappisnimeltä) Jacobus Petri Finno s.n. 1540 suvusta, johon myös kuulun. Sukuun kuuluvat myös Suomen presidentit P. E. Svinhufvud ja C. G. E. Mannerheim sekä mm. Ehrnroothien aatelissuvut nro 73 ja 85. Kirjan voi ladata kohdasta Sukututkimuksia.

Äidin isän puolelta kuulun Kalinaisen sukuun, josta olen tehnyt sukukirjan "Kalinaisen suku Pohjois-Karjalasta" vuonna 2010. Äidin äidin puolelta kuulun puolestaan Solehmaisen sukuun, jota on myös tutkittu jonkin verran. Solehmaisen suvussa on kuuluisia ennustajaeukkoja, joiden kuvia on päässyt myös Kansallismuseoon.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

WELCOME

Welcome to my home pages, where I will try to tell about my books and energy studies. I have published five energy related books, which have been described in item My Books. I have made several studies about future energy and climate change matters, which can be found from the publisher's homepage  www.ekoenergo.fi .

I will also try to tell about my family trees and ancestors. I belong to three large families, Kolunsarka, Keisari and Strang/Spangar, which each have more than 100.000 members and five familybooks. Additionally, I have published three books "Sotamies Tuomas Tjeder" (father's ancestors) and "Kalinaisen suku Pohjois-Karjalasta" (mother's ancestors). 

The book,"Soldier Heikki Matinpoika Stensiön suku" was published on June 2015.
Heikki Stensiö was the father of Tuomas Tjeder and born in 1709. You will find the book from these pages at chapter Genalogical research. It is still possible to make corrections and add new members to the book, if you Agnes Finno, who married Hans Hansson Plagman. His grandson Johan Hanson Plagman was given name Ehrnrooth.